Avoimuusrekisterin valvonta 2023–2026 – Valtiontalouden tarkastusviraston kertomus

News

Avoimuusrekisterilaki tuli voimaan 1.1.2024. Valtaosa rekisteröityneistä toimijoista on ilmoittanut vaaditut tiedot rekisteriin määräaikojen mukaisesti. Avoimuusrekisterin ensimmäisten 2,5 vuoden aikana rekisteriin on ilmoittautunut 1 303 toimijaa, jotka ovat ilmoittaneet yhteensä 16 554 vaikuttamistoiminnan tai neuvonnan aihetta.

Rekisterin tavoitteena on lisätä valtion päätöksenteon avoimuutta ja tehdä näkyväksi siihen kohdistuvaa suunnitelmallista ja pitkäjänteistä vaikuttamistoimintaa.

VTV valvoo, että lain piiriin kuuluvat toimijat tekevät vaaditut ilmoitukset avoimuusrekisteriin. VTV ylläpitää rekisteriä ja tarkistaa sen tietoja. VTV voi myös julkisuudessa uutisoitujen tietojen tai ulkopuolisten vihjeiden perusteella selvittää rekisterissä olevien tietojen oikeellisuutta ja toimijoiden velvollisuutta ilmoittaa toiminnastaan avoimuusrekisterissä. VTV selvittää erityisesti sellaiset laiminlyöntiepäilyt, jotka voivat aiheuttaa merkittävää haittaa rekisterin ja sen tietojen luotettavuudelle.

Avoimuusrekisterilain tullessa voimaan tarkastusvirasto tarjosi laajasti neuvontaa ja ohjausta rekisterin käyttöön. Tarkastusviraston arvion mukaan avoimuusrekisterin sisältämän tiedon käyttö on yleistynyt ja vakiintumassa. Rekisteri on tehnyt näkyväksi valtioon kohdistuvaa vaikuttamistoimintaa ja lisännyt siten valtion päätöksenteon avoimuutta.

Tärkeimmät havainnot

  • Valtaosa rekisteröityneistä toimijoista on ilmoittanut vaaditut tiedot rekisteriin määräaikojen mukaisesti.

  • Merkittävä määrä toimijoita tarvitsi tarkastusviraston ohjausta ja neuvontaa sen arvioimisessa, pitikö niiden ilmoittaa toiminnastaan, sekä ilmoitusten täyttämisessä.

  • Rekisterin käyttö on alkanut vakiintua vaikuttamistoimintaa tekevissä ja vaikuttamistoiminnan neuvontaa tarjoavissa organisaatioissa.

  • Rekisterin sisältämän tiedon käyttö on yleistynyt ja vakiintuu edelleen sitä mukaa, kun rekisterin tietomäärä kasvaa ja tietoa opitaan hyödyntämään entistä paremmin.

  • Avoimuusrekisteriin rekisteröityneistä toimijoista yli 38 % ei ole vuosina 2024–2025 harjoittanut toimintaa, josta pitäisi ilmoittaa rekisteriin.

  • Tarkastusviraston valvontavaltuuksissa ja erityisesti tietojensaantioikeuksissa on puutteita.

Avoimuusrekisterin kertomus 2023–2026 sisältää eduskunnalle annettavan vaalikausittaisen kertomuksen rekisterin toiminnasta ja valvonnasta sekä vuosiraportin avoimuusrekisterin toiminnasta ja valvonnasta vuonna 2025:

Avoimuusrekisterin valvonta 2023–2026 – Valtiontalouden tarkastusviraston kertomus